| Agilitytietoa | |
YLEISTÄ AGILITYSTÄ Sana agility tarkoittaa nopeutta ja notkeutta, mikä hyvin kuvaakin lajin perusideaa. Agility on hauska ja vauhdikas laji, jossa ohjaajan tarkoituksena on saada koira suorittamaan esterata virheettömästi ihanneajassa. Parhaimmillaan agility on koiran ja ohjaajan saumatonta yhteistyötä (joka saa lajin erehdyttävästi näyttämään helpolta...). Agility on kehitetty 70-luvulla Englannissa. Se on sovellus rataesteratsastuksesta koirille. Alunperin laji luotiinkin hevoskilpailujen ja koiranäyttelyiden täyteohjelmaksi viihdyttämään yleisöä. Suomeen laji saapui 1986 ja tunnustettiin virallisena lajina vuodesta 1989 alkaen. Agility on 90-luvun alusta asti ollut nopeimmin suosiotaan kasvattanut koiraharrastus- ja kilpailumuoto Suomessa. Agility kehittää koiran ja ohjaajan yhteistyötä. Lisäksi se kehittää koiran motoriikkaa ja ohjattavuutta, sekä ohjaajan "koiranlukutaitoa". Agility onkin hyödyllinen ja mukava harrastus, vaikkei kilpailuihin tähtäisikään. Kilpailumuotona agility on vaativaa koiraurheilua. Se edellyttää hiottua ohjaustekniikkaa, hyvää fyysistä kuntoa ja herpaantumatonta yhteistyötä koiran ja ohjaajan välillä. Vauhti ja ennalta arvaamattomuus tekevät lajista erittäin haastavan ja mielenkiintoisen. Agilitykoulutusta tarjoavia seuroja on runsaasti kautta maan. Kilpailuja järjestetään lähes viikoittain eri paikkakunnilla ja lajin taso on Suomessa kova. Erityisesti suomalaiset mini- ja midikoirat ovat kansainvälisestikin huippuluokkaa. Minikoirat ovat kansainvälisissä arvokisoissa menestyneet mainiosti sekä yksilöinä , että joukkueena. Arvokisojen edustusjoukkueissa on nähty monia eri rotuisia koiria ja joukkueiden kokoonpano on vaihtunut vuosittain, joka sekin kertoo suomalaisen agilityn monimuotoisuudesta, korkeasta tasosta ja huippukoirien määrästä. Lisää agilitystä voi lukea täältä |
|
KENELLE AGILITY SOPII? Agility on kaikille avoin laji, kokoon tai rotuun katsomatta. Perusrakenteisille, helposti liikkuville roduille agilityesteet eivät tuota ongelmia. Joidenkin rotujen erityiset ulkomuoto-ominaisuudet (esim. iso koko, raskas rakenne, pitkä selkä) voivat asettaa harrastamiselle ja varsinkin kilpailutoiminnalle rajoituksia. Rakenteellisista ominaisuuksistaan johtuen tiettyjä rotuja voidaan pitää perusnopeudeltaan tai hyppykapasiteetiltaan parempina verrattaessa muihin. Soveltuvuus agilityyn on kuitenkin enemmän yksilö- kuin rotukysymys. Harrastuskaveriksi sopii lähes koira kuin koira ja kilpakentilläkin on nähty, ettei menestys ole rodusta kiinni. Koska agility on fyysisesti vaativa laji, koiran tulee olla terve ja hyväkuntoinen. Esim. sydänvika tai vakava lonkkavika ovat poissulkevia sairauksia. Koiran tulisi olla normaalipainoinen ja kohtuullisessa lihaskunnossa. "Sohvaperunoiden" onkin suositeltavaa aloittaa säännöllinen lenkkeily ja kunnonkohotus ennen agilityharrastuksen aloittamista! Lisäksi koiralta vaaditaan perustottelevaisuutta ja hallittavuutta. Kotikutoinenkin tapakasvatus riittää aluksi, kunhan koira on hallittavissa eikä ole aggressiivinen muita kohtaan. Varsinainen esteharjoittelu voidaan aloittaa n.10-12 kk ikäisellä koiralla. Tällöin luusto ja lihaksisto ovat kehittyneet niin, ettei koiralle aiheuteta rasituksella pysyviä vikoja. Harjoittelu voidaan aloittaa rajoitetusti nuoremmallakin koiralla; tällöin vältetään korkeita hyppyjä ja rajumpaa kiipeilyä sekä huomioidaan, että henkinen kestävyys ja tasapainoaisti ovat nuorella koiralla vielä kesken kehityksen. On suositeltavaa tutustuttaa koira agilitykentän ilmapiiriin ja esteisiin varhain, mutta varsinaiseen harjoitteluun ei ole kiirettä. Pennun sosiaalistaminen, sekä kontaktin ja yhteistyön harjoittelu leikin varjolla ovat parasta pohjustusta tulevalle agilityuralle. |
|
HARJOITTELU Agilityn alkeet tulisi opetella ohjatuissa harjoituksissa, varsinkin jos koiran ohjaaja on kokematon. Tällöin opitaan esteille oikeat suoritustavat ja ohjausvirheisiin päästään puuttumaan ajoissa. Harjoittelu aloitetaan opettamalla koiralle yksittäiset esteet ja niiden oikea suoritustapa. Esteisiin kuuluvat erilaiset hyppyesteet, kontaktiesteet, tunnelit, pöytä ja pujottelueste. Kuten kaikessa koiran kouluttamisessa, tulee agilityssakin koulutuksen olla loogista ja palkitsevaa. Agilitykaan ei automaattisesti ole koirasta hauskaa... Motivoivan ja palkitsevan kouluttamisen tarkoituksena on innostaa koira lajiin niin, että itse suorituksesta tulee koiralle "palkinto". Agility ei koskaan saisi olla koiralle ikävää työtä tai uuvuttavaa puurtamista. Myöskään negatiiviset pakotteet tai rankaisu eivät kuulu agilitykentälle; niillä ei koskaan saavuteta toivottua tulosta, luottamusta tai sujuvaa yhteistyötä. Koulutuksessa kannattaa alusta alkaen hyödyntää koiran luontaisia viettitoimintoja (esim. terrierillä saalistusvietti). Viettitoimintoja on erilaisia, joten on tärkeää tunnistaa oman koiran toiminnot ja löytää sille sopivin palkitsemistapa. Useimmiten palkinto on makupala tai lelu, mutta näitäkin voidaan käyttää monin eri tavoin riippuen viettitoiminnosta. Tärkeää on oikea-aikainen ja riittävä palkitseminen. Koiran motivaatiotaso laskee helposti liian pitkillä tai vaikeilla harjoituksilla, liioilla toistoilla tai tosikkomaisuudella. Näitä kannattaakin tarkoin välttää. Halutonkin koira oppii suorittamaan esteet, mutta myöhemmässä rataharjoittelussa (viimeistään) em. asiat kostautuvat motivaatiopulana, joka monesti ilmenee sijaistoimintoina tai hidasteluna radalla. Alusta alkaen harjoitellaan myös ohjausta molemmilta puolilta, sekä tehdään helppoja irtoamisharjoituksia. Yksittäisten esteiden sujuessa voidaan harjoitella muutaman esteen sarjoilla em. asioita. Koiran opittua esteet, treenit painottuvat ohjauksen harjoitteluun. Koiraa ohjataan suullisin käskyin, käsimerkein ja vartalo-ohjauksella. Yleensä koirat reagoivat agilityradalla vahvimmin vartalo-ohjaukseen, olipa se tahallista tai tahatonta... Virheet ovat harvoin koirasta johtuvia. Lähes kaikki suoritusvirheet ovat ohjausvirheitä; usein tahatonta vartalo-ohjausta tai ohjaajan väärää sijoittumista radalla. Vartalo-ohjauksen ja muiden ohjausteknisten asioiden omaksuminen vaatii ohjaajalta aikaa ja pitkäjänteistä harjoittelua. Koiran ja ohjaajan taitojen karttuessa lisätään vaikeustasoa ja radan pituutta. Lyhyet, vaihtelevat harjoitukset ovat kehittäviä ja motivoivia, täyspitkien ratojen harjoittelu on harvoin tarkoituksenmukaista. Kun yksittäisiltä esteiltä siirrytään sarjojen ja ratapätkien harjoitteluun, koiran suoritusnopeus yleensä kasvaa. Koiran kokemuksen ja "lajiin syttymisen" kautta vauhti vain lisääntyy ja hallitun ohjauksen merkitys kasvaa entisestään. On tärkeää harjoitella myös koiran ohjaamista kauempaa, irtoamista ohjaajastaan ja lähettämistä esteille eri kulmista, jotta sujuva eteneminen radalla olisi mahdollista. Vaikka iän ja osaamisen karttuessa koiran stressinsietokyky kasvaakin, ei vaatimustasoa saisi liian nopeasti nostaa. Edistyminen on yksilöllistä, eikä koiran hyvää motivaatiota ja luottamusta ohjaajaansa kannata romuttaa kiirehtimällä asioiden ja osaamisen edelle. Toki harjoitusten tulee olla haastavia ja vaihtelevia, jotta mielenkiinto säilyy molemmilla. Eikä hauskuutta sovi unohtaa! On hyödyllistä jatkaa treenaamista ryhmässä, ohjatuissa harjoituksissa. Edistyneemmät, kilpailuihin tähtäävät koirakot tarvitsevat lisäksi omaa, yksityistä harjoitusaikaa, jolloin estekohtaista suoritusvarmuutta ja saumatonta yhteistyötä voidaan hioa kohdalleen. |
|
KILPAILUT Teksti tulossa Säännöt |
|
|
|