Westiekerho
ry
on vuonna 1976 perustettu valkoisten
länsiylämaanterrierien virallinen
rotujärjestö Suomessa.
Westie eli valkoinen länsiylämaanterrieri on
alunperin
pienpetojen metsästykseen käytetty terrieri.
Sen
tunnistaa
valkeasta veikeästä
ulkonäöstä, joka saattaa
helposti hämätä, onhan westie
todellisuudessa kuin susi
lampaan vaatteissa. Se tarvitsee paljon rakkautta, mutta myös
rajoja. Johdonmukaisella kasvatuksella westiestä saa
mitä
mainioimman kaverin moneen erilaiseen touhuun ja tekemiseen.
Jotta
westie
säilyttäisi tyypillisen
ulkonäkönsä, on se trimmattava
nyppimällä 4-6
kertaa vuodessa.
Trimmaaminen on osa westien perushoitoa ja jokaisen
omistajan tai
hankintaa suunnittelevan tuleekin ymmärtää
sitoutua
turkin oikeanlaiseen hoitoon.
Oikeanlainen trimmaaminen on myös koiran terveydenhoitoa,
sillä se edesauttaa ihon terveyttä.
Westie
on tällä
hetkellä yksi
Suomen suosituimmista terrieriroduista. Westien
rekisteröintimäärät Suomessa ovat
nousseet nopeaan
kasvuun 2000-luvulla.
Vuonna 2010 rekisteröintejä oli
577 kappaletta.
Koska
suosio on suurta, on
ehdottoman
tärkeää ottaa
koira vain luotettavalta kasvattajalta ja vanhemmista, jotka ovat
tutkittuja.
Näiltä sivuilta löydät
lisätietoa niin westien hankinnasta
kuin hoidostakin.
TOIVOTTAVASTI
VIIHDYT SIVUILLAMME!
Westiekerho
ry.
westie.nettisivut(a)westiekerho.fi
Päivitykset sivulla
14.5 Tokotuloksia ja uusia tapahtumia
7.5 Uusia agilitytuloksia
2.5. Pentuja, tapahtumia, kasvattajalista ja harrastetuloksia
28.4. Pentuja, tapahtumia ja päivitetty trimmilista
9.4. Pentuja ja uusia tapahtumia